Arctoksen ensimmäinen etälinturalli!

Me järjestettiin viime viikonloppuna Arctoksen historian ensimmäinen etälinturalli! JEE!

Kuva: Hanna Jahkola


Lyhyesti ideana oli siis nähdä ralliajan puitteissa mahdollisimman monta eri lintujalia. Oman twistinsä kilpailuun toi rajoitus moottorikäyttöisten kulkupelien hyödyntämisestä - ralli nimittäin toteutettiin niinsanottuna ekorallina, jossa saa kulkea vain lihasvoimin.

Ralliimme osallistui yhteensä 14 ekyläistä. Ihanan monet olivat uskaltautuneet mukaan lintuharrastuksen ensikertalaisena, ja palautteen mukaan koko tapahtuma onnistuttiin toteuttamaan hyvin helposti lähestyttäväksi. :) Rallin aikana havaittiin yhteensä 94 eri lintulajia, mikä on kyllä huima määrä näin pienellä osallistujaporukalla! Lopulta rallin voittajajoukkueet pääsivät tasatulokseen havaitsemalla molemmat 52 lajia.

Osa rallikansasta taittoi matkansa pyörällä, mutta suurin osa jalan. Yksi joukkue oli liikenteessä ihanasti opiskelijahaalarit jalassa. Myös koirat olivat luonnollisesti päässeet useamman porukan mukaan. :) Kaikenkaikkiaan rallipäivä oli tuntunut menevän hyväntuulisesti ja sääkin oli meidän puolella.

Eiköhän tästä tehdä Arctokselle uusi perinne!
Terkuin, Mima Jämsä ja rallia oikealla osaamalisellaan vetänyt Teemu Sirkkala

Kommentit

Suositut tekstit