IVSAn symposium Etelä-Afrikassa 9.-19.12.2017
Osallistuin kolmen muun suomalaisen eläinlääkisopiskelijan kanssa viime joulukuussa IVSAn
(International Veterinary Students’ Association) järjestämään symposiumiin Etelä-Afrikassa.
Symposiumin teema oli tällä kertaa villieläimet ja keskitynkin tässä kertomuksessa siihen, mitä
kaikkea villieläimiin liittyvää teimme sekä Pretorian eläinlääkikseen mahdollisena
harjoittelupaikkana (jos jotakuta kiinnostaa), enkä niinkään IVSAn toimintaan liittyneeseen
ohjelmaan (jota oli runsaasti).
1. päivä
Ensimmäisenä varsinaisena päivänä meidät oli heti jaettu neljään ryhmään, jotka suuntasivat neljälle erilaiselle villieläinretkelle. Vaihtoehdot olivat Adventures with elephants (http://adventureswithelephants.com/), Loebies predator park (http://www.loebies.com/), Lory park animal and owl sanctuary (https://www.lorypark.co.za/) sekä Bambelela wildlife care and Vervet Monkey Rehabilitation (http://www.bambelela.org.za/). Itse osallistuin seikkailuun norsujen kanssa ja päivä oli sanoinkuvaamattoman upea! Kaikki paikat, joissa ryhmät vierailivat, oli valittu huolella ja ne toimivat esimerkkeinä paikoista, jotka tekevät paljon töitä eläinten hyvinvoinnin eteen. Omassa vierailukohteessani tehdään paljon tutkimusta Afrikan norsujen käyttäytymisestä sekä koulutetaan ihmisiä. Mekin pääsimme osaksi norsujen koulutushetkeä, jossa mm. näimme, kuinka ällistyttävän hyvä muisti norsuilla on sekä opimme eläinlääkäreille hyödyllisiä norsujen käsittelykikkoja. Nämä kyseiset norsut oli esim. opetettu nostamaan jalkaa kuten hevoset kavioita tutkittaessa mutta voin sanoa, että on hikistä hommaa norsujen jalkojen nostelu! Retkien jälkeen kokoonnuimme Sondela Nature Reservessä (https://sondela.com/home/), jossa vietimme kaksi yötä teltassa. Pääsimme vielä illalla käymään safariajelulla reservaatin alueella, jossa näimme mm. erittäin tuttavallisia kirahveja. Henkilökunta osasi kertoa paljon faktoja eläimistä ja kasveista, mm. kuinka eri eläinlajien urokset ja naaraat voi erottaa toisistaan. Itseäni jäi kuitenkin häiritsemään, että työntekijät olivat tehneet joistakin eläimistä puolikesyjä, mikä oli myöhemmin johtanut häiriökäyttäytymiseen. Esimerkiksi muutama seepra oli alkanut käyttäytymään todella aggressiivisesti, jos ei saanut ruokaa ihmisten mennessä ohi. Adventures with Elephants
2. päivä
Toisen päivän vietimme Sondelassa, jossa meille oli järjestetty koko päiväksi villieläinaiheista ohjelmaa. Aamupäivällä oli luentoja ja iltapäivällä menimme tutustumaan Sondelan pieneen ”eläintarhaan”, jossa pidetään kuntoutuvia ja luonnossa pärjäämättömiä villieläimiä. Luentojen aiheet olivat mielenkiintoisia ja saivat ajattelemaan asioita aivan uudelta kantilta. Erityisesti mieleeni jäivät Metsästys eläinsuojeluna ja muurahaiskävyn anatomiaa käsittelevät luennot. Viimeinen käärmeitä käsittelevä luento ei sekään ollut tylsä, sillä tietenkin luentosaliin tuotiin valtavan kokoinen kuristajakäärme, jonka lajia en enää muista. Sondelan henkilökunnan hoidettavana asuu sekä omilta mailta olevia villieläimiä että ihmisten huonon hoidon takia sinne päätyneitä entisiä lemmikeitä. Etelä-Afrikassa on valitettavan yleistä pitää villieläimiä lemmikkinä ja surullisena esimerkkinä tästä Sondelassa asui servaali, jonka ravinto oli lemmikkinä ollessa ollut niin ala-arvoista, että sille oli kehittynyt pysyvä aivovaurio (kuva alla).
3. päivä
Lähdimme Sondelasta aikaisin aamulla ja suuntasimme kolmena ryhmänä eri paikkoihin, joissa pääsimme taas safariajeluille. Eri paikoissa safareilla käynti kannattaa, sillä jokaisella järjestäjällä on maillaan hieman erilaisia eläinlajeja. Paikassa johon itse pääsin, näimme ensimmäistä kertaa sarvikuonoja. Nämä kyseiset sarvikuonot olivat lajiltaan isosarvikuonoja (white rhino engl.) ja ne ovat yleisempiä kuin pienemmät sukulaisensa pensassarvikuonot (black rhino engl.). Vain pensassarvikuono kuuluu Etelä-Afrikassa ”big fiveen” emmekä valitettavasti nähneet yhtään koko matkan aikana. Illaksi pääsimme perille Pretoriaan eläinlääkiksen kampukselle. Se on ainoa eläinlääkis Etelä-Afrikassa ja opiskelijat maksavat opiskelustaan ja asumisestaan kampuksella. Asuimme viikon, jonka vietimme kampukselle ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille tarkoitetussa asuntolassa ja voin sanoa, että asun paljon mieluummin omassa kodissani Helsingissä, oli sen verran kolkko kokemus…
4.-10. Päivä
Vietimme viikon kampuksella, jossa teimme enemmän IVSAn toimintaan ja muuhun eläinlääketieteeseen kuin villieläimiin liittyviä juttuja. Tutustuimme neljäntenä päivänä kampukseen tarkemmin. Kampus on valtavan kokoinen ja sieltä löytyy kaikki: pieneläin-, hevos- ja tuotantoeläinsairaala sekä patologianlaitos, myrkkykasvipuutarha, beaglekenneli, ratsastuskentät ja opiskelijoiden asuntolat. Kampuksen alueella pidetään paljon nautoja, lampaita ja hevosia opiskelijoita varten. Opetuskäytössä olevat hevoset ovat nuoria ja niiden koulutus on opiskelijoiden vastuulla. Omia lemmikkejä ei alueella saa pitää, joten opiskelijat opettelevat koirien hoitoa ja käsittelyä beaglejen avulla, jotka adoptoidaan perheisiin, kun ne täyttävät kuusi vuotta. Oppimiskeskuksessa sijaitsi kolme ”skills labia”, jotka olivat täynnä erilaisia malleja, joilla opiskelijat pystyivät harjoittelemaan erilaisia eläinlääkäreille tärkeitä taitoja, kuten kanyloimista tai intuboimista. Me pääsimme kokeilemaan ompelemista lihas- ja ihomalleihin, tiineystarkastuksen tekemistä breeding betsyllä sekä intuboimista. Jokainen osallistuja valitsi ennen symposiumia haluaako pieneläin-, hevos- vai tuotantoeläinaiheisille luennoille ja praktiikkapäivään. Itse valitsin pienläimet mutta luennot liittyivät myös villieläimiin. Aiheina olivat rabies, kliininen patologia, simpanssit ja järjestettyjen koiratappeluiden vastustaminen. Praktiikkapäivä olikin kokonainen työpäivä kenttätyössä. Pieneläinryhmän kohdalla se tarkoitti koirien ja kissojen rabiesrokotuksia ja loishäätöjen antamista kahdessa paikassa Johannesburgin ympäristössä. Emme siis tehneet töitä klinikalla vaan pystytimme telttakatoksen ensin hökkelikylän liepeille ja iltapäiväksi kauppakeskuksen pihalle, johon ihmiset saivat tuoda lemmikkejään. Kontrasti hökkelikylässä asuvien laihojen ja kirppuisten koirien sekä aivan ylisyötettyjen lemmikeiden, joita näimme iltapäivällä, välillä oli järkyttävä. Emme juurikaan nähneet hyvin pidettyjä, oikeassa lihavuuskunnossa olevia eläimiä ja suurin osa oli aggressiivisia. Tuon päivän jälkeen arvosti Suomea entistä enemmän.
10.-12. päivä
Koska vain yksi suomalaisista valittiin post symposiumiin, teimme kolmestaan oman retken Etelä-Afrikan koillisosaan Kruger National Parkiin. Oma retkeni kesti kolme päivää, jonka aikana teimme ilta-/yösafarin lähellä Krugeria, vietimme yhden kokonaisen päivän Krugerissa ja pääsimme ”bush walkille” aseistetun riistanvartijan kanssa. Krugeriin oli Pretoriasta kuuden tunnin ajomatka, mutta kansallispuistossa vietetty päivä oli kaiken matkustamisen arvoinen. Ajoimme avojeepillä hiekkateitä ja isompia polkuja ja pysähdyimme aina, kun joku havaitsi eläimiä. Kruger oli ainut paikka missä onnistuimme näkemään villejä leijonia. Lisäksi pääsimme useamman kerran todella lähelle Afrikan norsua ja näimme virtahepoja, mitä en aikaisemmissa paikoissa nähnyt. Kuluneen puolentoista viikon aikana olimme kuunnelleet useita luentoja ja keskustelleet paljon erityisesti sarvikuonon salametsästyksestä. Krugerissa todellisuus iski karuna päin naamaa: löysimme salametsästetyn sarvikuonon raadon, jota korppikotkat ja hyeenat raatelivat. Alueella toimii vuorokauden ympäri partioita suojelemassa sarvikuonoja, mutta sekään ei tunnu riittävän. Suojelu ja valvonta ovat sekä todella kallista että erittäin vaarallista. Sarvikuonojen pelastamista ja eläinlääkärien työtä haittaa myös sarvikuonoja koskevan tutkimustiedon vähäisyys. Esimerkiksi lääkeainemetaboliaa on tutkittu todella vähän ja sarvi leikataan niin syvältä poikki, että paraneminen kestää vuosia. Ongelma on siis sarvikuonojen kohdalla erittäin vakava. Krugerin alueen asukkaat eivät taas olleet norsuistaan ollenkaan huolissaan. Niiden tilanne on paljon parempi. Toinen ongelma, minkä havaitsimme heti saavuttuamme Krugerin lähettyville, oli kuivuus. Paikalliset kertoivat, ettei alueella ollut satanut useaan vuoteen. Itse kansallispuistossa ei näyttänyt kuitenkaan yhtä kuivalta. Kaikki elämä oli keskittynyt harvojen yhä virtaavien jokien uomiin, mistä oli helppoa bongata eläimiä norsuista alligaattoreihin.
Matka oli unelmien täyttymys eikä mitään suuria kommelluksia sattunut. Sää oli varsin lämmin Suomen kesään verrattuna ja ukkosmyrskyt olivat todella rajuja. Kukaan porukasta ei sairastunut, vaikka hygieniataso ei aina ollut ihan paras mahdollinen. Itse tunsin oloni turvalliseksi koko matkan ajan mutta tarkkana sai olla, kuten tietenkin aina matkustaessa. Rakastuin Afrikkaan ja sen kauniiseen luontoon ja suosittelen sitä ehdottomasti harjoittelupaikkana, jos on vähänkään kiinnostunut villieläimistä. Villieläinpraktiikkaa on nimittäin tarjolla todella paljon siitä kiinnostuneille sekä villien eläinten että erikoisten lemmikkien muodossa!
Pinja Hietanen
1. päivä
Ensimmäisenä varsinaisena päivänä meidät oli heti jaettu neljään ryhmään, jotka suuntasivat neljälle erilaiselle villieläinretkelle. Vaihtoehdot olivat Adventures with elephants (http://adventureswithelephants.com/), Loebies predator park (http://www.loebies.com/), Lory park animal and owl sanctuary (https://www.lorypark.co.za/) sekä Bambelela wildlife care and Vervet Monkey Rehabilitation (http://www.bambelela.org.za/). Itse osallistuin seikkailuun norsujen kanssa ja päivä oli sanoinkuvaamattoman upea! Kaikki paikat, joissa ryhmät vierailivat, oli valittu huolella ja ne toimivat esimerkkeinä paikoista, jotka tekevät paljon töitä eläinten hyvinvoinnin eteen. Omassa vierailukohteessani tehdään paljon tutkimusta Afrikan norsujen käyttäytymisestä sekä koulutetaan ihmisiä. Mekin pääsimme osaksi norsujen koulutushetkeä, jossa mm. näimme, kuinka ällistyttävän hyvä muisti norsuilla on sekä opimme eläinlääkäreille hyödyllisiä norsujen käsittelykikkoja. Nämä kyseiset norsut oli esim. opetettu nostamaan jalkaa kuten hevoset kavioita tutkittaessa mutta voin sanoa, että on hikistä hommaa norsujen jalkojen nostelu! Retkien jälkeen kokoonnuimme Sondela Nature Reservessä (https://sondela.com/home/), jossa vietimme kaksi yötä teltassa. Pääsimme vielä illalla käymään safariajelulla reservaatin alueella, jossa näimme mm. erittäin tuttavallisia kirahveja. Henkilökunta osasi kertoa paljon faktoja eläimistä ja kasveista, mm. kuinka eri eläinlajien urokset ja naaraat voi erottaa toisistaan. Itseäni jäi kuitenkin häiritsemään, että työntekijät olivat tehneet joistakin eläimistä puolikesyjä, mikä oli myöhemmin johtanut häiriökäyttäytymiseen. Esimerkiksi muutama seepra oli alkanut käyttäytymään todella aggressiivisesti, jos ei saanut ruokaa ihmisten mennessä ohi. Adventures with Elephants
2. päivä
Toisen päivän vietimme Sondelassa, jossa meille oli järjestetty koko päiväksi villieläinaiheista ohjelmaa. Aamupäivällä oli luentoja ja iltapäivällä menimme tutustumaan Sondelan pieneen ”eläintarhaan”, jossa pidetään kuntoutuvia ja luonnossa pärjäämättömiä villieläimiä. Luentojen aiheet olivat mielenkiintoisia ja saivat ajattelemaan asioita aivan uudelta kantilta. Erityisesti mieleeni jäivät Metsästys eläinsuojeluna ja muurahaiskävyn anatomiaa käsittelevät luennot. Viimeinen käärmeitä käsittelevä luento ei sekään ollut tylsä, sillä tietenkin luentosaliin tuotiin valtavan kokoinen kuristajakäärme, jonka lajia en enää muista. Sondelan henkilökunnan hoidettavana asuu sekä omilta mailta olevia villieläimiä että ihmisten huonon hoidon takia sinne päätyneitä entisiä lemmikeitä. Etelä-Afrikassa on valitettavan yleistä pitää villieläimiä lemmikkinä ja surullisena esimerkkinä tästä Sondelassa asui servaali, jonka ravinto oli lemmikkinä ollessa ollut niin ala-arvoista, että sille oli kehittynyt pysyvä aivovaurio (kuva alla).
3. päivä
Lähdimme Sondelasta aikaisin aamulla ja suuntasimme kolmena ryhmänä eri paikkoihin, joissa pääsimme taas safariajeluille. Eri paikoissa safareilla käynti kannattaa, sillä jokaisella järjestäjällä on maillaan hieman erilaisia eläinlajeja. Paikassa johon itse pääsin, näimme ensimmäistä kertaa sarvikuonoja. Nämä kyseiset sarvikuonot olivat lajiltaan isosarvikuonoja (white rhino engl.) ja ne ovat yleisempiä kuin pienemmät sukulaisensa pensassarvikuonot (black rhino engl.). Vain pensassarvikuono kuuluu Etelä-Afrikassa ”big fiveen” emmekä valitettavasti nähneet yhtään koko matkan aikana. Illaksi pääsimme perille Pretoriaan eläinlääkiksen kampukselle. Se on ainoa eläinlääkis Etelä-Afrikassa ja opiskelijat maksavat opiskelustaan ja asumisestaan kampuksella. Asuimme viikon, jonka vietimme kampukselle ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille tarkoitetussa asuntolassa ja voin sanoa, että asun paljon mieluummin omassa kodissani Helsingissä, oli sen verran kolkko kokemus…
4.-10. Päivä
Vietimme viikon kampuksella, jossa teimme enemmän IVSAn toimintaan ja muuhun eläinlääketieteeseen kuin villieläimiin liittyviä juttuja. Tutustuimme neljäntenä päivänä kampukseen tarkemmin. Kampus on valtavan kokoinen ja sieltä löytyy kaikki: pieneläin-, hevos- ja tuotantoeläinsairaala sekä patologianlaitos, myrkkykasvipuutarha, beaglekenneli, ratsastuskentät ja opiskelijoiden asuntolat. Kampuksen alueella pidetään paljon nautoja, lampaita ja hevosia opiskelijoita varten. Opetuskäytössä olevat hevoset ovat nuoria ja niiden koulutus on opiskelijoiden vastuulla. Omia lemmikkejä ei alueella saa pitää, joten opiskelijat opettelevat koirien hoitoa ja käsittelyä beaglejen avulla, jotka adoptoidaan perheisiin, kun ne täyttävät kuusi vuotta. Oppimiskeskuksessa sijaitsi kolme ”skills labia”, jotka olivat täynnä erilaisia malleja, joilla opiskelijat pystyivät harjoittelemaan erilaisia eläinlääkäreille tärkeitä taitoja, kuten kanyloimista tai intuboimista. Me pääsimme kokeilemaan ompelemista lihas- ja ihomalleihin, tiineystarkastuksen tekemistä breeding betsyllä sekä intuboimista. Jokainen osallistuja valitsi ennen symposiumia haluaako pieneläin-, hevos- vai tuotantoeläinaiheisille luennoille ja praktiikkapäivään. Itse valitsin pienläimet mutta luennot liittyivät myös villieläimiin. Aiheina olivat rabies, kliininen patologia, simpanssit ja järjestettyjen koiratappeluiden vastustaminen. Praktiikkapäivä olikin kokonainen työpäivä kenttätyössä. Pieneläinryhmän kohdalla se tarkoitti koirien ja kissojen rabiesrokotuksia ja loishäätöjen antamista kahdessa paikassa Johannesburgin ympäristössä. Emme siis tehneet töitä klinikalla vaan pystytimme telttakatoksen ensin hökkelikylän liepeille ja iltapäiväksi kauppakeskuksen pihalle, johon ihmiset saivat tuoda lemmikkejään. Kontrasti hökkelikylässä asuvien laihojen ja kirppuisten koirien sekä aivan ylisyötettyjen lemmikeiden, joita näimme iltapäivällä, välillä oli järkyttävä. Emme juurikaan nähneet hyvin pidettyjä, oikeassa lihavuuskunnossa olevia eläimiä ja suurin osa oli aggressiivisia. Tuon päivän jälkeen arvosti Suomea entistä enemmän.
10.-12. päivä
Koska vain yksi suomalaisista valittiin post symposiumiin, teimme kolmestaan oman retken Etelä-Afrikan koillisosaan Kruger National Parkiin. Oma retkeni kesti kolme päivää, jonka aikana teimme ilta-/yösafarin lähellä Krugeria, vietimme yhden kokonaisen päivän Krugerissa ja pääsimme ”bush walkille” aseistetun riistanvartijan kanssa. Krugeriin oli Pretoriasta kuuden tunnin ajomatka, mutta kansallispuistossa vietetty päivä oli kaiken matkustamisen arvoinen. Ajoimme avojeepillä hiekkateitä ja isompia polkuja ja pysähdyimme aina, kun joku havaitsi eläimiä. Kruger oli ainut paikka missä onnistuimme näkemään villejä leijonia. Lisäksi pääsimme useamman kerran todella lähelle Afrikan norsua ja näimme virtahepoja, mitä en aikaisemmissa paikoissa nähnyt. Kuluneen puolentoista viikon aikana olimme kuunnelleet useita luentoja ja keskustelleet paljon erityisesti sarvikuonon salametsästyksestä. Krugerissa todellisuus iski karuna päin naamaa: löysimme salametsästetyn sarvikuonon raadon, jota korppikotkat ja hyeenat raatelivat. Alueella toimii vuorokauden ympäri partioita suojelemassa sarvikuonoja, mutta sekään ei tunnu riittävän. Suojelu ja valvonta ovat sekä todella kallista että erittäin vaarallista. Sarvikuonojen pelastamista ja eläinlääkärien työtä haittaa myös sarvikuonoja koskevan tutkimustiedon vähäisyys. Esimerkiksi lääkeainemetaboliaa on tutkittu todella vähän ja sarvi leikataan niin syvältä poikki, että paraneminen kestää vuosia. Ongelma on siis sarvikuonojen kohdalla erittäin vakava. Krugerin alueen asukkaat eivät taas olleet norsuistaan ollenkaan huolissaan. Niiden tilanne on paljon parempi. Toinen ongelma, minkä havaitsimme heti saavuttuamme Krugerin lähettyville, oli kuivuus. Paikalliset kertoivat, ettei alueella ollut satanut useaan vuoteen. Itse kansallispuistossa ei näyttänyt kuitenkaan yhtä kuivalta. Kaikki elämä oli keskittynyt harvojen yhä virtaavien jokien uomiin, mistä oli helppoa bongata eläimiä norsuista alligaattoreihin.
Matka oli unelmien täyttymys eikä mitään suuria kommelluksia sattunut. Sää oli varsin lämmin Suomen kesään verrattuna ja ukkosmyrskyt olivat todella rajuja. Kukaan porukasta ei sairastunut, vaikka hygieniataso ei aina ollut ihan paras mahdollinen. Itse tunsin oloni turvalliseksi koko matkan ajan mutta tarkkana sai olla, kuten tietenkin aina matkustaessa. Rakastuin Afrikkaan ja sen kauniiseen luontoon ja suosittelen sitä ehdottomasti harjoittelupaikkana, jos on vähänkään kiinnostunut villieläimistä. Villieläinpraktiikkaa on nimittäin tarjolla todella paljon siitä kiinnostuneille sekä villien eläinten että erikoisten lemmikkien muodossa!
Pinja Hietanen
Kommentit
Lähetä kommentti